Lämpimät terveiset HUS Iho- ja allergiasairaalasta.
Toimimme yliopistosairaalana ja teemme aktiivisesti tutkimusta lasten astman diagnostiikan kehittämiseksi. Tavoitteenamme on tunnistaa astma entistä tarkemmin ja varhaisemmassa vaiheessa – jotta lapset saisivat oikean hoidon oikeaan aikaan.
Astmaa sairastavien lasten lisäksi tutkimuksessa tarvitaan täysin terveitä verrokkeja, ja siksi olemme kääntyneet urheiluseurojen puoleen. Liikuntaa harrastavat lapset ovat tutkimuksen kannalta erityisen arvokkaita.
Tutkimukseen on jo osallistunut yli 250 lasta, mutta viitearvojen luotettavuuden kannalta pätee vanha totuus: mitä enemmän aineistoa, sen parempi. Haluaisimmekin vielä kasvattaa osallistujamäärää.
Etsimme keuhkojen toimintaa koskevaan tutkimukseen 7–11-vuotiaita urheilullisia lapsia ja nuoria. Tutkimukseen haetaan terveitä lapsia, jonka avulla pyrimme kehittämään viitearvot metakoliinialtistustutkimukseen lapsille astman diagnostiikan parantamiseksi.
Tutkimuksessamme tehdään keuhkojen toimintaa ja supistumistaipumusta mittaava metakoliinialtistus, jossa katsotaan kuinka hengitettävä metakoliini vaikuttaa keuhkojen puhallustestin (spirometria) tuloksiin. Lisäksi katsotaan uloshengitysilman typpioksidipitoisuus. Tutkimuksen yhteydessä selvitetään siitepöly- ja eläinallergioita verikokeella. Tutkimuksessa saa hyödyllistä tietoa keuhkojen toiminnasta ja mahdollisista allergioista!
Sovit tutkimukseen, mikäli olet 7-10-vuotias, sinulla ei ole astmadiagnoosia, sinulla ei ole ollut hengityksen vinkunaa tai hengenahdistusoiretta eikä hengitettävää astmalääkitystä edeltävän kahden vuoden aikana etkä ole syntynyt keskosena (<36 raskausviikkoa).
Tutkimus on maksuton ja vie aikaa kerrallaan noin kahden tunnin ajan. Tutkimus tehdään Iho- ja allergiasairaalassa. Mikäli olette kiinnostuneita osallistumaan tutkimukseen, ottakaa yhteyttä sähköpostitse puhelinhaastettatelun sopimista varten. Haastattelussa käydään läpi tutkimuksen kulku ja selvitetään, oletteko sopiva tutkimusta varten.
Ystävällisin terveisin
Janne Burman
lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri, lastenallergologi
HUS, Iho- ja allergiasairaala
puh: 040-6517912
E-mail: janne.burman@hus.fi
Katariina Lajunen
Lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri
HUS, Iho- ja allergiasairaala
E-mail: Katariina.lajunen@hus.fi